"Lupaava nuori saksantuonti, joka starttasi kilpauransa lupaavasti nappaamalla viidennensijan ERJ Cupista."
Uteliaisuuden ruumiillistuma Romanesca on tamma, jolta tuntuu puuttuvan täysin itsesuojeluvaisto sekä kyky pelätä terveellä tavalla outoja asioita. Jo ensimmäisenä yönään Skurvashissa tamma oli onnistunut saamaan suuren päänsä jumiin karsinan kaltereiden väliin, eikä tammaa saatu irti ennen kuin hitsaaja saatiin paikalle. Luoja tietää, mitä utelias tamma oli nähnyt (tai luullut nähneensä) yöllisellä tallikäytävällä, mutta tapaturmasta viisastuneena poistimme kalterit tamman karsinan ovesta.
Tallikäytävälle kiinnitetty musta tamma pyörii kuin väkkärä paikalleen nähdäkseen kaiken, mitä tallissa tapahtuu. Romanescaa ei voi jättää hetkeksikään yksin mikäli tamman ottaa hoidettavaksi tallikäytävälle, ellei halua siivota neitokaisen tekemiä tuhoja jälkeenpäin. Varusteet, harjapakit, talikot ja lapiot saavat Romanescan lähellä kylmää kyytiä, kun tamma tutkii aarteitaan joskus hyvinkin kovakouraisesti. Erään kerran Romanesca oli silpunnut harjapakkinsa sillä välin, kun hoitaja oli käynyt hakemassa tamman varusteet satulahuoneesta.
Romanescan kanssa haastavinta ratsastuskentällä on ilman muuta saada tamma keskittymään satulasta tuleviin ohjeisiin. Päätään pyörittävä tamma olisi kernaasti menossa tutustumaan aidan vieressä kasvavaan heinätuppaaseen, mikäli satulasta ei tule salamannopeasti käskyä pysyä rikkaruohoista kaukana. Toisinaan Romanesca aiheuttaa päänvaivaa tunkemalla liian lähelle kanssa ratsukoita, jolloin vastapuoli yrittää tähdätä kimoon hyvin tähdätyn potkun. Mikäli vain mahdollista, treenataan erikoislaatuista tammaa kentällä yksin ja kaikkein mieluiten maneesissa, jossa sille on kaikkein vähiten ulkoisia virikkeitä. Keskittymisen herpaantuminen onkin Romanescan ainoita huonoja puolia, sillä muutoin tamma on oikein miellyttävä ratsastaa reippautensa ja kuuliaisuutensa johdosta.
Mielenlaadultaan Romanesca soveltuu ilman muuta paremmin hyppäämään esteitä, kuin silvaltamaan ympäri kenttää kouluratsua leikkien. Romanescan askellajit ovat melko vaatimattomat ja tammalta puuttuu oikeastaan kaikki kouluratsulle ominaiset piirteet. Esteradalla Romanesca on kuitenkin luotettava kumppani, joka hyppää hyvällä tekniikalla ja kuuntelee ratsastajansa ohjeita vastaan pullikoimatta. Romanescan kanssa parasta onkin ehkä se, ettei kisapaikalla tarvitse pelätä sitä, että tamma onnistuisi nolaamaan ratsastajansa jollain keinoa. Tai no, varikkoalueella se saattaa aiheuttaa uteliaisuudellaan pientä hässäkkää, mutta päästessään radalle, kypsyy tamman käytös välittömästi. Romanescan kanssa parhaisiin tuloksiin päästäkseen kannattaa suunnitelmat pitää yksinkertaisena, sillä tamma ei aina tiukassa tilanteessa ennätä jäsennellä monimutkaisia käskyjä. Simppelillä ja vauhdikkaalla suorituksella Romanesca on kuitenkin pärjännyt kovassakin seurassa kiitettävästi.
i. Romanus evm
holst, mustanruunikko, 172 cm |
ii. Remulus
tummanruunikko, 167 cm | iii. Regulus |
iie. Dahlia Ley | ||
ie. Thinkelbell
punaruunikko, 167 cm | iei. Belissaro | |
iee. Quicksilver | ||
e. Bronnholm Lily evm holst, musta, 161 cm |
ei. Quick Star tummanrautias, 167 cm | eii. Quintus I |
eie. Gehenna | ||
ee. Bronnholm Evita tummanruunikko, 163 cm | eei. Silverling | |
eee. Marigold |
i. Romanus on Ranskassa syntynyt ja kasvanut ori, jonka meriittilista on henkeäsalpaavaa luettavaa. 3-vuotiaana jalostusoikeudet saanut Romanus oli oritestin paras ori korkeimmilla kokonaispisteillä. Kuusivuotiaana se saavutti ratsastajansa Giselle Bernardin kanssa toisen sijan Ranskan mestaruuskisoissa ja vuotta myöhemmin kaksikko kirkasti mitalinsa. Kansainvälisille kilparadoille Romanus siirtyi yhdeksänvuotiaana ja sillä on lukuisia pistesijoja maailmancupin osakilpailuista. Jalostuspuolella Romanus on luonnollisesti ollut suosittu ja orilla on runsaasti jälkeläisiä kotimaansa lisäksi myös Saksassa ja Luxemburgissa. Romanusin varsoille tunnusomaisia piirteitä on erityisesti isältä peritty erinomainen estesilmä sekä rohkeus ja ennakkoluulottomuus.
ii. Remulus oli tummanruunikko ori, jonka ulkoista habitusta koristavat tummanpuhuvan värityksen lisäksi symmetrinen piirto ja korkeat sukat joka jalassa. Remulusista odotettiin mitä ilmeisimmin menestyvää jalostushevosta, koska orin sukulinjat ovat vähintäänkin aateliset. Orin jalostusluvat sattuivat olemaan voimassa harmillisesti juuri lamavuosien aikaan, joten orin jälkeläismäärä jäi tästä johtuen melko pieneksi. Tilanne oli Remulusin omistajille pienoinen yllätys, sillä kansallisella tasolla hyvää tulosta tehnyt ori olisi ilman muuta ansainnut enemmän tunnustusta myös jalostushevosen roolissa. Remulus kuoli vuonna 2004 suolistobakteerin aiheuttamiin komplikaatioihin.
ie. Thinkelbell tulee hienosta estesuvusta, mutta tamma päätyi neljävuotiaana harrasteratsuksi nuorelle saksalaisnaiselle. Tinkaksi kutsuttu punaruunikko tamma päätyi kuitenkin loppujen lopuksi eräälle pienikokoiselle ratsastuskoululle, jossa se toimi tuntiratsuna. Tinka oli pääosin ratsastuskoulun kokeneempien ratsastajien käytössä ja muutamaan otteeseen sen kanssa startattiin helpohkoissa este- ja kouluratsastusluokissa lähialueilla. Ratsastuskoulun omistuksessa Tinka varsoi kaikkiaan viisi kertaa ja oreiksi tammalle valittiin lähialueen laadukkaita jalostusoreja, joista yksi oli tummanruunikko ori Remulus.
e. Bronnholm Lily kuoli muutama vuosi takaperin äkillisesti omalla laitumellaan ja eläinlääkäri epäili tuolloin tamman kuolinsyyksi aortan repeämää. Lilyn menehtyminen oli Bronnholm Studin omistajille kova paikka, sillä hyviä kilpatuloksia 140cm esteillä saavuttaneella mustalla tammalla oli myös ehdottomasti jalostusarvoa, sillä Lily polveutuu laadukkaasta tammalinjasta. Neljätoistavuotiaana kuollut Lily ehtikin jättää vain kaksi jälkeläistä. Luonteeltaan Lily oli ihanteellinen hevonen niin tallissa kuin ratsastaessakin, sillä Lily oli säyseä ja miellyttämisenhaluinen.
ei. Quick Star tunnetaan ennen kaikkea hienoista, esteradoilla menestyneistä jälkeläisitään, joista tunnetuin on ehdottomasti hollantilaisori Quick Step. Quick Star kilpaili myös itse kansainvälisellä tasolla, mutta jatkuvista loukkaantumisista johtuen ori kykeni vain yhteen ehjään ja kokonaiseen kauteen korkeimmalla kilpatasolla. Saksassa vaikuttava ori on hyväksytty muun muassa holsteinien, hannoverien ja westfalenien kantakirjoihin. Quick Starin jälkeläiset muistuttavat kovasti isäänsä, sillä valtaosa on perinyt orin sähäkän, mutta työteliään luonteen.
ee. Bronnholm Evita on kenttää pienimuotoisesti kisannut moniosaaja, jonka taidot kilpakentillä eivät kuitenkaan koskaan riittäneet aluekisoja edemmäs. Perusmukava tamma on kaunisliikkeinen ja sävyisä ratsu. Bronnholm Studin kasvattama Evita varsoi kaikkiaan kolmetoista kertaa. Evitan jälkeläiset ovat menestyneet erityisesti rataesteillä, sillä tammalla on peräti neljä kansainvälisellä tasolla startannutta jälkeläistä.
Syntynyt | Nimi | Isä | |
ori | 12.05.2023 | Vermouth PB EV-I | Vermentino |
tamma | 14.09.2023 | Galanterie PB | Euphoreon |
Pvm. | Paikka | Laji / Jaos | Tuomari | Sijoitus |
31.10.2023 | Mäntykatve | VSN | Dee | RCH |
Pvm. | Paikka | Laji / Jaos | Luokka | Sijoitus |
30.11.2021 | Neon Estate | Marraskuun ERJ Cup | 160cm | 5/101 |
01.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 3/22 |
06.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/22 |
06.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/22 |
08.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 1/22 |
11.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 4/22 |
14.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 3/22 |
16.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 1/22 |
17.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 4/22 |
17.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 150cm | 3/24 |
19.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 1/20 |
21.12.2021 | Lindgård | ERJ | 160cm | 4/43 |
23.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 150cm | 4/24 |
29.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 4/22 |
30.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 150cm | 3/24 |
31.12.2021 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 3/20 |
02.01.2022 | Empyrean Trakehners | ERJ | 160cm | 1/28 |
21.06.2023 | Tönnilän Tila | ERJ | 160cm | 2/24 |
26.06.2023 | Adina | ERJ | 160cm | 2/14 |
26.06.2023 | Tönnilän Tila | ERJ | 160cm | 3/24 |
30.06.2023 | Tönnilän Tila | ERJ | 160cm | 2/24 |
10.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 140cm | 3/28 |
11.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 150cm | 5/25 |
13.07.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 150cm | 2/28 |
16.07.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 150cm | 2/28 |
18.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 140cm | 2/28 |
18.07.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 150cm | 4/28 |
20.07.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 150cm | 4/28 |
22.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 150cm | 3/25 |
22.07.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 160cm | 4/23 |
25.07.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 160cm | 3/23 |
26.07.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/23 |
27.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 140cm | 2/28 |
01.08.2023 | Moonlight Warmbloods | ERJ | 160cm | 1/28 |
01.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 4/24 |
04.08.2023 | Moonlight Warmbloods | ERJ | 160cm | 1/28 |
05.08.2023 | Moonlight Warmbloods | ERJ | 160cm | 4/28 |
07.08.2023 | Moonlight Warmbloods | ERJ | 160cm | 1/28 |
07.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 1/24 |
08.08.2023 | Moonlight Warmbloods | ERJ | 160cm | 1/28 |
10.08.2023 | Moonlight Warmbloods | ERJ | 160cm | 1/28 |
31.10.2023 | Couture Sporthorses | Lokakuun ERJ Cup | 160cm | 3/109 |
16.10.2021 - Aachenin hevoshuutokaupassa kävi kova kuhina, sillä sadat ja taas sadat hevosihmiset olivat tulleet ihastelemaan huutokaupattavia hevosia. Osa väestä oli tosin tullut paikan päälle vain siksi, että saisi huudettua itselleen nuoren hevosen tai pari ja siihen ryhmään minäkin kuuluin. Olin kiertänyt huutokauppa-aluetta jo parisen tuntia ja merkinnyt vihkoseeni kaikki lupaavat yksilöt muistiin, jotta huutokaupan alkaessa olisin valmiina heittämään oman tarjoukseni.
Nuori tamma asteli kehään häntä pyörien lähes yhtä vinhaan kuin pääpuoli. Tamman käynti ja ravi vaikutti puhtaalta ja musta tamma polki hyvin ja voimakkaan oloisesti alleen. Se ei myöskään tuntunut arastelevan huutokauppa-alueen väenpaljoutta. Tarkistin nopeasti lehtisestäni mustan tamman tiedot. Kyllä, kyseessä oli Bronnholm Studin kasvatti Romanesca, kolmevuotias holsteintamma, jonka sukupuu oli verrattain mielenkiintoinen, sillä etenkin sen emälinja on verrattain harvinainen. Kun uteliaalta vaikuttava tamma ei herättänyt muissa ostajissa mielenkiintoa, päätin yrittää onneani ja tarjosin tammasta melko säälittävän summan. Muita ostajia ei tuntunut tumma hevonen kiinnostavan, joten Romanesca oli juuri lunastanut paikkansa Skurvashin puoliverisiittolassa pilkkahintaan.
31.10.2021 - Romanescalla ei ollut tähän mennessä mainittavaa näyttelymenestystä. Kävimme kokeilemassa tamman kanssa elokuun lopulla VSN-näyttelyissä, jotka järjestettiin Lapissa siittola Adinan tiloissa. Tuolloin Romanesca sijoittui tammaluokassa viidenneksi, jääden juuri ja juuri ulos serteiltä. Ajattelin tuolloin, että Romanescasta ei ehkä olisi menestymään näyttelyissä, sillä tamma ei omaan silmäänikään ole välttämättä se kaikkein sulavalinjaisin yksilö. Päätin kuitenkin, että kävisimme kokeilemassa vielä kertaalleen Romaescan onnea Keuruulla Mäntykatveen tallilla järjestettäviä näyttelyitä.
Järjestettävät näyttelyt olivat onneksi pienet, sillä avoinna oli vain neljä eri luokkaa. Romanesca oli ilmoitettu puoliverisille avoimeen luokkaan ja kisapaikalla jännitin tamman esiintymistä kovasti. Romanesca on tunnetusti melkoinen häseltäjä, eikä se kykene aina keskittymään käsillä olevaan tehtävään sataprosenttisesti. Niin oli nytkin, sillä Romanescan keskittyminen alkoi herpaantua jo pian kehään astumisen jälkeen. Tamma esitti vierelläni kuuliaisesti askellajit, mutta kun seisahduimme tuomariston eteen, Romanesca alkoi jo muutaman sekunnin kuluttua veivata paikallaan. Kun yksi tuomareista lähestyi Romanescaa, tamma oli saman tien suuna päänä työntämässä turpaansa tämän taskuihin makupalojen toivossa. Romanescaa lähestynyt tuomari yllättyi hieman tamman rohkeasta lähestymisestä, mutta katseltuaan tammaa hetken hänkin tuumasi naureskellen, että kyseessä oli kyllä harvinaisen utelias yksilö. Onneksi Romanescan pieni levottomuus ei kuitenkaan kostautunut, sillä yllätyksekseni tamma sijoittui luokassaan kolmanneksi. Ja koska tällä kertaa Romanesca pokasi itselleen myös sertin, tarkoittaa se sitä, että tulevaisuudessa tamma lähtee yrittämään kantakirjaan hyväksymistä.