"tekstiä tekstiä..."
Olimme innolla odottaneet Romanescan varsomista, sillä ultrassa oli selvinnyt, että tamma odotti orivarsaa. Eloisa orivarsa Vermouth on jo ennättänyt aiheuttaa muutaman harmaan hiussuortuvan ilmestymisen omistajakaksikon hiuskuontaloon, sillä ori on selvästi tekevää sorttia. Esimerkiksi kun Vermouth siirrettiin omaan boksiinsa vieroituksen jälkeen, se ei tuntunut olevan ollenkaan hämmentynyt ja sain kauhukseni huomata, että ori oli ensimmäisen vartin aikana saanut revittyä ruoka-astiansa irti seinästä. En tosin ymmärrä, miten hontelo orivarsa oli tempussaan onnistunut, mutta muttereilla seinään pultattu astia lojui Vermouthin jaloissa orin järsiessä seinään syntynyttä koloa innokkaasti. Toivoin, että Vermouthin jekut loppuisivat siihen, mutta myöhemmin sain huomata, että tämä oli vasta alkusoittoa.
Ihan kuin tallissa ei olisi ollut jo tarpeeksi kaistapäisiä kaakkeja ennen Vermouthin syntymää, mutta loppujen lopuksi ei ole yllätys, että orinketale survottiin jo ennestään räjähdyspisteessä olevaan talliin. Ori on jokaisen holsteinkasvattajan unelma, mutta samalla Vertti on Skurvashin uusin painajainen. Hienojen papereiden kylkiäisenä on valitettavasti talliin astellut terhakka energiapakkaus, joka jaksaa kukkua yötä päivää, saaden talliporukan hermoromahduksen partaalle. Vermouthin perimmäiseen luonteeseen kuuluu olla utelias, aina uusia ja jänniä juttuja tsekkailemassa ja siinä sivussa pistää siittolaa hitaasti, mutta varmasti lunastuskuntoon. Vertissä ei kuitenkaan ole sen enempää tappaja-ainesta kuin naapurin Vilhon vihannestarhassa, joten hoitajat pysyvät oletettavasti yhtenä kappaleena Vermouthin duunaillessa omiaan. Orin hoitaminen täytyy suorittaa vikkelään, sillä herra väsyy nopeasti paikallaan seisoskeluun ja alkaa keksiä mitä mielikuvituksellisinta tekemistä itselleen, mitä hevosen päähän voi ikinä putkahtaa.
Vertin karsinaan mennessä ei tarvitse pelätä, että oven avatessaan saa syliinsä viisisataa kiloa metwustia, sillä ori ei pahemmin välitä tehdä hoitajakaartistaan, saatikka vierailevista tähdistä, jauhelihaa. Ruoka-aikaan Vertti jaksaa kyllä huudella rehujensa perään, mutta ori odottelee ihmeen rauhallisesti, että kaurat solisevat kuppiin, ennen kuin se käy niiden kimppuun apinan raivolla. Vermouthin kärsivällisyyden rajallisuuden tietävät hoitajat eivät tosin ole koskaan kokeilleet, milloin se kyllästyy odottelemaan kaurojaan ja syö ne suoraan hoitajan sylistä, vaan ruoka viskataan aina astiaan tai sen viereen mahdollisimman nopeasti (orin kun on jo todettu syövän sapuskansa myös alusien seasta).
Edustuskuntoon ratsastustreenejä varten Vertti on aina ennätysajassa valmiina. Parhaimpina tai pahimpina päivinä, kun Vertti on oikein liukkaalla tuulella, oria on laittamassa valmiiksi jopa neljä tallilaista. Ensimmäinen laittaa suitsia, toinen satulaa, kolmas suojia ja neljäs viihdyttää oria sen aikaa, kun sille kiskotaan vermeitä niskaan. Orin harjaaminen välittömästi ennen ratsastusta ei tule kuulonkaan, sillä se kestää ehdottomasti liian kauan, joten orin putsaus hoidetaan aina tuntia tai paria ennen kuin kaveri lähtee juoksulle (harjauksen jälkeen ori tuupataan takaisin karsinaansa odottelemaan parin tunnin päästä alkavia treenejä, jolloin sille kiskotaan tamineita niskaan sellaisella vauhdilla, että typerämpi kuvittelisi maailmanlopun olevan käsillä). Jos hoitajat ovat liian hitaita, Vertti kyllä lähtee itsekseen vieden kettingit ja palan tai pari tallinseiniä mennessään.
Sama kiire (joka orilla on varusteiden laiton aikana) jatkuu Vermouthin päästessä kentälle. Ratsastaja nopeasti selkään ja menoksi. Satulavyö kiristetään kuristuskuntoon Vertin vetäessä alkukäyntejään omaan tahtiinsa. Ori on kyllä melkoinen idän pikajuna, mutta se on joustanut alkukäynneissä ja antaa armonaikaa ratsastajalleen, jotta tämä saa itsensä kunnolla kyytiin ennen tositoimia. Lämmittelyssä liikutaan verkkaiseen tahtiin ja jäähdyttelyn aikana ratsastaja vain rukoilee oria hidastamaan tempoaan. On varmasti turha edes huomauttaa, ettei Vertti ole se Tuttilan Ratsastuskoulun luottopolle, jonka selkään jokainen voi huoletta istahtaa ottamaan kyytiä. Jo ensimmäisen kymmenminuuttisen jälkeen ratsastaja on takuulla hiestä märkänä, kun Vertti tekee kaikkensa saadakseen lisää ohjaa ja tätä kautta vitosen silmään. Orin rellestystä jatkuu parhaassa tapauksessa puolisen tuntia, jonka jälkeen herralta voi pyytää jo muutakin, kuin vauhdin hidastamista. Vermouthilla on lyhyt laukka, joka ei tee siitä kuitenkaan oletetun tökkivää, sillä askel on hyvin ponimainen ja mukava istua. Esteillä lyhyestä askeleesta on ilman muuta hyötyä, eikä ori tee etanaratoja, vaikka joku ulkopuolinen hevosihminen niin saattaakin luulla, kun näkee Vertin vetävän kaunista ponilaukkaansa tarhassa.
Esteitä rakastava ori ei ole sen helpompi hallita puomimeren seassa kuin sileälläkään työskenneltäessä. Ei ole tavatonta, että kokenut ratsastajakin suorittaa Vertin kanssa debytointinsa esteradalla ratsastamalla suoraan jokaisen esteen läpi. Ilkikurinen ori ei pahemmin piittaa Beerbaumeista tai Kyrklundeista satulassaan, vaan häpeilemätön ori testaa ratsastajansa pään kestävyyttä teutaroimalla radan läpi miten se itse mielii. Jotta Vertin kanssa voisi edes haaveilla suorittavansa esteradan kunniallisesti läpi, tarvitaan satoja ja taas satoja työtunteja tulosten aikaansaamiseksi. Nyrkkisääntönä voidaankin pitää, että oppiessaan tunnistamaan Vertin hännänheilautuksista, mitä tulemaan pitää, alkaa ratsastaja viimein olla valmis suoriutumaan Vermouthin satulassa esteradan läpi.
Yhteistyön alkaessa luistaa, paljastuu lapsenomaisesti käyttäytyvästä Vertistä täysin uusia piirteitä. Ori kuuntelee ratsastajaansa hyvin ja vastaa sekunninsadasosan tarkkuudella saamiinsa apuihin. Sen reaktiokyky onkin yksi sen ehdottomista valttikorteista kilpatilanteissa, sillä uusintaradoilla tehdyt uhkarohkeat oikomiset esteille onnistuvat kyllä Vermouthin kanssa erinomaisella prosentilla. Satulaan kampeavan ratsastajan on saavutettava Vertin ehdoton kunnioitus ennen kilparadoille siirtymistä, mutta valtavan työmäärän vuoksi harva ratsastaja on jaksanut takuta haastavan orin kanssa niinkin pitkään. Jatkuvaa kontrollointia tarvitsevan Vertin ratsastajajoukkio onkin laskettava yhden käden sormilla, joten Vermouthilla on tiivis ratsastajaremmi oikkujaan kestämässä.
i. Vermentino
ERJ I, KTK I |
ii. Vertex I | iii. Verdielmo |
iie. Andiel | ||
ie. Fierwald Carela | iei. Carlos | |
iee. Perinna | ||
e. Romanesca ERJ I, KTK II |
ei. Romanus | eii. Remulus |
eie. Thinkelbell | ||
ee. Bronnholm Lily | eei. quick Star | |
eee. Bronnholm Evita |
Syntynyt | Nimi | Emä | |
ori | 17.09.2023 | Verminfate PB | Niphredil PB |
tamma | 27.11.2023 | Java Bamira SWA | Java Bali SWA |
ori | 02.12.2023 | Vincento SWA EV-II | Kamelie SWA |
Pvm. | Paikka | Laji / Jaos | Tuomari | Sijoitus |
00.00.0000 | Paikka | NJ | tuomari | serti |
Pvm. | Paikka | Laji / Jaos | Luokka | Sijoitus |
10.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 130cm | 3/32 |
15.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 120cm | 3/31 |
19.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 120cm | 3/31 |
22.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 120cm | 3/31 |
25.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 120cm | 5/31 |
27.07.2023 | Nessinjärven Kilpailukeskus | ERJ | 130cm | 5/32 |
03.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 150cm | 2/24 |
06.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 150cm | 1/24 |
09.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 150cm | 1/24 |
13.08.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 160cm | 5/31 |
14.08.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/31 |
15.08.2023 | Lilysong Ponies | ERJ | 150cm | 2/24 |
16.08.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 160cm | 5/31 |
17.08.2023 | Lilysong Ponies | ERJ | 150cm | 1/24 |
18.08.2023 | Lilysong Ponies | ERJ | 150cm | 1/24 |
18.08.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 160cm | 5/31 |
19.08.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/31 |
20.08.2023 | Harmony Sporthorses | ERJ | 160cm | 5/31 |
22.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 1/16 |
24.08.2023 | Myskedal | ERJ | 140cm | 4/25 |
26.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/16 |
26.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 3/16 |
27.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 3/16 |
27.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 4/16 |
28.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/16 |
29.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 1/16 |
29.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 3/16 |
30.08.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/16 |
01.09.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/13 |
03.09.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/13 |
06.09.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 3/13 |
06.09.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/13 |
08.09.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 3/13 |
12.09.2023 | Skurvash | ERJ | 160cm | 1/18 |
15.09.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/13 |
16.09.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 1/13 |
17.09.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 3/13 |
17.09.2023 | Skurvash | ERJ | 160cm | 3/18 |
18.09.2023 | Illyria Sporthorses | ERJ | 160cm | 2/13 |
18.09.2023 | Skurvash | ERJ | 160cm | 4/17 |
25.09.2023 | Skurvash | ERJ | 160cm | 2/17 |
29.09.2023 | Skurvash | ERJ | 160cm | 2/18 |
31.12.2023 | Harmony Sporthorses | Joulukuun ERJ Cup | 150cm | 5/110 |
20.05.2023 - Eilen vuoden täyttänyt Vertti on kasvanut silmissä. Olemme saaneet huomata, että nuori ori ei ole ollenkaan niin hauska tapaus, kuin se itse luulee keppostellessaan minkä ehtii. Eilen synttärilahjaksi saatu uusi riimu löytyi tarhan mutalammikosta resuisena ja hetkeä aiemmin viininpunainen riimu oli nyt kulahtaneen ruskea. Tutkiessani tarhan läpi huomasin, että ori oli hinkannut päätään aitaa vasten niin voimakkaasti, että riimun teräslenkki oli jäänyt kiinni aidanpienaan. Kiikkiin jäänyt Vermouth oli repäissyt voimiensa takaa ja riimu oli antanut periksi. Ori seurasi takanani tutkimuksiani ja toruessani sitä se ei näyttänyt vähääkään hämmentyneeltä tai olevansa pahoillaan aiheuttamastaan harmista. Huokaisten pujotin Vertille uuden riimun päähän toivoen, että tämä kestäisi ehjänä kauemmin kuin vuorokauden.