Navigaatio

Etusivu

Esittely

Estehevoset

Kouluhevoset

Kasvatus

Muuta

Tallin esittely

Oletko koskaan kuullut Hebrideistä? Jos maantiedon numerosi peruskoulussa ei ollut kympin luokkaa, valaistakoon, että Herbridit on saariryhmä Atlantin valtamerellä ja yhdelle näistä saarista on myös aikanaan rakennettu Skurvashin puoliverisiittola. Hebridien saariryhmään kuuluu yli viisisataa saarta, joten jos suunnittelet vierailua Skurvashiin katsastamaan kiiltäväkarvaisia puoliverisiä, kannattaa suunnata soutuveneensä nokka kohti Skye nimistä saarta.

Saari on karua seutua, jota hallitsevat vuoristot, kasvillisuutta ei pahemmin ole, eivätkä paikalliset liiemmin piittaa muukalaisista. Elinkeino on keskittynyt kalastukseen, lampaisiin ja maailmalla kuulujen viskien valmistukseen ja Skurvash on saaren ainoa hevostila. Valtaosa väestöstä puhuu saaren omaa kieltä gaelia ja vain harvan kieli taipuu nykyenglannille. Siksipä Skurvashin omistajakaksikko on jatkuvasti repimässä harvaksi käynyttä kuontaloa päälaellaan, kun asiointi saaren ainoassa asutuskeskuksessa Portreessa tuottaa joka kerta vaikeuksia ja paikalliset ymmärtävät täydellisesti huonolla englannilla väännettynä vain yhden sanan: viski. Ruokatarpeet tilataankin omiin tarpeisiin emämaa Skotlannin maaperältä, viskiä sen sijaan on kartanon viinikellarit pullollaan. Vierailijoille onkin aina karahvissa valmiina parhaimmasta vuosikerrasta valmistettua viskiä ja lasillisen nauttiminen ennen tallikierrosta onkin pikemminkin velvollisuus kuin kohtelias tarjous.

Skyellä on pitkä ja rikas historia, sillä ensimmäisenä saaren ovat valloittaneet norjalaiset viikingit, jotka ovat pystyttäneet jos jonkinlaista esihistoriallista muistomerkkiä valloituksensa merkiksi. Nämä monumentit koristavat myös Skurvashin maita komean linnan lisäksi ja isot kivipaadet tarjoavatkin hevosillemme mukavasti suojaa tuulelta ja sateelta suurilla laitumilla. Maillamme ei ole koskaan vieraillut paikallisia, vaan saaren asukkaat tuntuvat karsastavan Skurvashia kuin ruttoa. Käytös johtuu joko heidän vastenmielisyydestään muukalaisia kohtaan tai sitten ihmiset uskovat vanhojen poppamiesten tarinat paikasta, jonka mukaan Skurvash olisi ollut vuosisatoja sitten rikollisten ja laitapuolenkulkijoiden turvasatama. Ainakin maantieteelliseltä sijoittelultaan tilukset täyttäisivät vaatimukset ja tarinaa voisikin uskoa, mutta paikkaa remontoidessa emme onnistuneet löytämään ainuttakaan kidutuskammiota tai luurankoja pursuavia kaapistoja.

Omistajattaret ovat majoittuneet tallihenkilökuntansa kanssa tilan ehdottomaan helmeen, vanhaan kivilinnaan, joka on remontoitu nykyaikaisia korkeita vaatimuksia täyttäväksi laiskanlinnaksi. Linna on komealla näköpaikalla luodon kärjessä aivan merenrannan tuntumassa. Pihapiiri on varsin pieni ja linnaan ja sieltä pois pääsee kulkemaan ainoastaan vanhaa kivisiltaa pitkin. Ori- ja tammatallit ovat niin ikään jäännöksiä menneen maailman loistosta, mutta ne on linnan tavoin remontoitu sisältä hevosten tarpeita täyttämään. Käynti talleille tapahtuu sillan yli, josta leveä soratie kaartaa sisämaahan päin. Maneesi ja ratsastuskenttä ovat ehtaa 2000-luvun muotoilua ja ne on sijoitettu samaan rykelmään tallirakennusten kanssa. Alkuun meillä olikin vain nämä kaksi tallia, mutta viime vuosien myötä hevosmäärämme on kasvanut niin roimasti, että meidän oli sijoitettava varsat ja nuoret lupauksemme uuteen paikkaan. Uuden tallin rakentaminen olisi maksanut omaisuuden, joten linnan itäsiipeen sijoittuva käyttämätön sisääntulohalli tarjoaa nyt untuvikoillemme katon pään päälle. Uudistuksen myötä linnan asuintiloihin kuljetaankin suoraan elämää täynnä olevan varsatallin lävitse.

Molempien hevostallien karsinalukumäärä on viisikymmentä ja näiden lisäksi tammatallissa on viisi varsomiskarsinaa. Molemmissa talleissa on näiden lisäksi kaksi pesupaikkaa, toimistotilat, rehuvarastot ja satulahuoneet. Tallit ovat sisältäpäin melkein yhtä vaatimattoman näköisiä kuin ulkopuoleltakin. Tallikäytävä on mukulakiveä ja maailman epäkäytännöllisin, jos miettii kevään ja syksyn mukanaan tuomia loskakelejä ja jumalatonta ravan määrää, joka kulkeutuu nelijalkaisten mukana talliin. Karsinoiden ovet ovat kaksiosaisia, alaosa on valmistettu tammesta, yläosa on kalteroitu, jotta hevoset näkevät hyvin tallin tapahtumat.


Tallin historiaa

Eräänä sateisena kevätpäivänä (joita Skyen saarella esiintyy aivan liian usein!) selailin Skurvashin tiluksia käsitteleviä asiakirjoja, jotka olin löytänyt linnan kellarihuoneesta. Koska minulla ei sillä hetkellä ollut parempaakaan tekemistä ja hevosten kanssa touhuaminen ei sillä hetkellä kiinnostanut tippaakaan, syvennyin lukemaan erittäin vanhoja, pölyisiä ja rotankakkaisia papereita, jotka olin muutama vuosi sitten pelastanut suursiivouksen yhteydessä. Lukiessani yhä pidemälle tiliotteita, erilaisia asiakirjoja ja päivyreitä, heräsi minussa into jakaa tietoni myös muulle maailmalle ja niinpä päätin näiden asiakirjojen pohjalta kirjoittaa tallin historiaa käsittelevän esittelyn kaikkien luettavaksi.

Skurvashin päärakennuksena tunnettu kivilinna on ikivanha ja uskonkin, että se on rakennettu varhaisella keskiajalla. Vuosisatojen saatossa linna on tarjonnut kodin, suojaa ja turvaa useille perheille, ystäville ja liikekumppaneille. Linnan läheisyyteen rakennettujen tallipahasten voi jo silmämääräisesti arvioida linnaa selvästi nuoremmiksi, vaikka nekin ovat saaneet osansa vuosien ja vuosien kovista luonnonolosuhteista saarella. Skurvash ei siis aina ole ollut hevostila, vaan paikkaa on asutettu ilman nelijalkaisia jo paljon kauemmin.

Mikäli saaren kantaväestön iltasatuhin ja tarinoihin on uskominen, paikkaa ovat asuttaneet murhaajat, raiskarit, varkaat, palkkasoturit ja kaikki muu siltä väliltä. Suhtauduimme näihin kertomuksiin alkujaan epäilevästi ja nauroimme jutuille koko talliporukan voimin. Linnan sijainti kapean niemen kärjessä ainoana kulkureittinään vanha kivisilta antoi kuitenkin ymmärtää, että kyseessä on ollut taktinen sijoittelu ja että Skurvashin maille on tosiaan ollut erittäin vaikea tunkeutua huomaamatta. Samoin fakta siitä, että paikalliset todistetusti karttavat paikkaa ja kiertävät linnakkeen kilometrin turvavälillä maiden rajoista kertoo, että paikassa on jotain mätää. Muidenkin kuin vanhojen poppamiesten mielestä. Vanhimmat asiakirjat, mitä satuin löytämään, ovat ilmeisesti eräänlaisia pöytäkirjoja, sillä papereihin on listattu eri päivämäärin nimilistoja joko istuntoihin osallistuneista tai linnassa majailevista henkilöistä. Valitettavasti tekstit ovat niin vanhoja, ettei niistä voi enää lukea mitään, mutta tämä antaa viitteitä siitä, että paikka on todellakin ollut jonkin sortin turvasatama tai linnoitus, jonka jokaisesta asukkaasta on pidetty kirjaa samoin kuin tärkeistä tapahtumista.

Varsinaista faktatietoa paikan historiasta löytyy vasta 1600-luvun alulta, jolloin Skurvashin osti, valloitti tai sai lahjaksi merkittävistä urotöistään tunnettu skotlantilainen herttua Willhelm Stuart, joka oli Englannin hallitsijan Charles I pikkuserkku. Willhelmin aikaan Skurvashiin rakennettiin ensimmäiset tallirakennukset. Kovana hevosmiehenä tunnettu Willhelm panosti laadukkaisiin englantilaisiin kilparatsuihin ja hänen aikanaan Skurvashin ratsastuskentän paikalla komeilikin rata laukkaratsuille. Linnassa järjestettiinkin miehen elinaikana useita kilpatapahtumia, joka keräsi emämantereelta paikalle hevosihmisiä sekä uhkapelureita lyömään vetoa voittajahevosesta.

Tilukset säilyivät Stuartien hallussa lähes kolmesataa vuotta. Linnan peri totuttuun tapaan vanhin poika ja näin se siirtyi sukupolvelta toiselle. 1700-luvun puolivälissä Skurvashia isännöi William Stuart, joka oli enemmän kiinnostunut ketunmetsästyksestä, jolloin tallin hevoskanta alkoi muuttua. Täysiveriset saivat pikkuhiljaa väistyä varmempien ja vähemmän kuumien saksalaisten puoliveristen tieltä. Williamin onnistui hankkimaan melkoisen laadukkaan hevoskannan, sillä miehen kaksi saksalaista oria, Meteor ja Corleon ovat kantaisiä monelle nykypäivän saksalaishevoselle.

Viimeinen Stuartin suvun edustaja, joka Skurvashin omisti, oli Will Stuart. Miehen kuoltua lapsettomana tilan peri Willin vaimon sisarenpoika Alfred White. Omistajan vaihdoksen myötä myös tallin hevoskanta koki jälleen muutoksia. Ketunmetsästykseen soveltuvat ratsut alkoivat väistyä klassiseen kouluratsastukseen ja esteratsastukseen soveltuvien saksalaisten tieltä 1900-luvun alussa. Tällöin myös vanhasta kilparadasta luovuttiin ja sen paikalle rakennettiin Skurvashin nykyinen ratsastuskenttä. Alfred Whiten aikana paikka ylsi myös samanlaiseen kukoistukseen, kuin Willhelm Stuartin aikana. Tila nousi nopeasti yhdeksi Iso-Britannian merkittävimmäksi siittolaksi, sillä Alfedilla oli taito huomata nuorissa hevosissa piilevät lahjat ja Skurvashin hevoset tunnettiin Euroopan laajuisesti laadukkaina kilparatsuina

White ylläpiti siittolaansa lähes viisikymmentä vuotta. Tallin hevoskanta oli kasvanut sinä aikana vaatimattomasta kolmenkymmenen pään lukemasta lähes kahdeksaankymmeneen valiosukuiseen yksilöön ja joukkoon mahtui niin jalostushevosia, kilparatsuja kuin nuoria koulutuksessa olevia lupauksia. Whiten tunnetuimmat puoliveriset olivat ehdottomasti holsteinlainen tamma Lamentia, joka sattuu myös olemaan jo edesmenneen Slytherinimme emänemänemä, hannover orit Illusionist (Severus Snapen kaukainen sukulainen) ja Romedour. Whiten kuoltua yllättäen äkilliseen sairauskohtaukseen vuonna 1952 tämän tytär Amanda myi kaikki hevoset ja jätti Linnan tyhjilleen. Vasta vuonna 2006, kun ostimme Skurvashin, paikka sai jälleen toimia hienojen puoliverihevosten kotina. Ja mikä hienointa, osa nykyisistä ratsuistamme polveutuu juurikin näistä hienoista helmistä, joita Skurvashissa on vuosisatojen saatossa elänyt.








Virtuaalitalli - A sim-game stable
Kuvat © Jacques Toffi