MALFOY GER

ERJ II

Nimi Malfoy GER Syntymäaika 29.06.2014, 11-vuotias (VARL)
Rotu Holstein Säkäkorkeus 172 cm
Painotuslaji Esteratsastus Koulutustaso Re: 160cm
Sukupuoli Ori Rekisterinumero VH15-044-0360
Omistaja VRL-01272, Redwall Kasvattaja Zeitur Stud, Saksa

Luonnekuvaus

Aamutallia tehdessä kuulee harvoin tämän orin pitävän mekkalaa boksissaan, mutta orin sisäinen kello on kyllä tarkkuudessaan lyömätön. Myöhästyneistä aamukauroista ori palkitsee ruokkijansa kipeällä näykkäisyllä käsivarteen, ja tästä syystä hoitajat, joiden täsmällisyys on hyvinkin venyvää sorttia, ovat päätyneet yhteistuumin ruokintatapaan "karsinan ovi nopeasti ravolleen, aamueväitä pitelevä käsi orin ruoka-astian ylle, nopea ranneliike ja murot kulhoon, karsinan ovi sukkelaan kiinni". Homma toimi alkuun melko hyvin, mutta Malfoyn päästessä taktiikasta jyvälle, se on siirtynyt aamuisin odottamaan sapuskoitaan karsinan oven eteen. Malfoy tuntuu olevan paljon suurempi pelote, kuin äkäinen työnantaja, jos työpaikalle saavutaan myöhässä ja ori on säästänyt käytöksellään erinomaisesti tallinomistajien äänijänteitä, kun ei enää tarvitse kiljua kupoli punaisena laiskoille hoitajille.

Täsmällisyyden lisäksi Malfoy arvostaa hoitajissaan myös reipasta työotetta. Hitaasti oria ratsastuskuntoon varustava henkilö saa tälläkin kertaa maistaa orin kasvissyöjän purukalustoa milloin missäkin osaa torsossaan, samoin kuin jos orin harjaaminen tai muu hyysääminen kestää herran mielestä liian kauan. Otteissaan hoitajien taas ei tarvitse noudattaa äärimmäistä varovaisuutta, sillä Malfoyn turpakarvoihin ei ole liimattua lappua "särkyvää - käsiteltävä varoen!" Oria saa pyörittää tallissa ja sen ulkopuolella ronskeinkin ottein jos siltä tuntuu.

Hankalasti tavoiteltava on orin ehdoton muotisana, kun sitä lähtee koeajamaan uusi henkilö. Satulaan perseensä hilaavan ei tosin aina tarvitse olla täysin uusi kasvo, vaan ori testailee aika ajoin myös vakioratsastajiensa hermoja ja yleistä kuntoa. Malfoyn lempitempaus on ehdottomasti en kuule sinua -asenne ja tällöin oriin harvemmin tehoavat annetut ratsastusavut, raippa, kannukset, maanittelut, kiroilu tai itku. Aikansa pelleiltyään Malfoy monesti kyllästyy leikkiin hyvinkin nopeasti ja jos ratsastaja ei ole sitä ennen heittänyt hanskoja tiskiin, saa Malfoysta vaikka ja mitä vielä saman ratsastuskerran aikana.

Malfoy on ratsastusluonteeltaan reipas, eikä orin kanssa tarvitse leikkiä singerin ompelukonetta hakkaamalla pohkeita elikon kyltkiin, vaan viesti menee kyllä perille kerrasta (jos ori on sillä tuulella) eikä vauhtia tarvitse pyytää lisäämään, ellei sitten siirrytä kokonaan uuteen askellajiin. Esteillä Malfoy on valpas, minkä huomaa orin höröllä olevista korvista, jotka pyörivät kuin helikopterin ropellit, kun ori kuuntelee vuoroin ratsastajaa, ympäristöään ja edestään radalta kuuluvia ääniä. Esteet ylitetään Malfoylle ominaiseen tyyliin vauhdilla ja suurella ilmavaralla, radalla orin eteneminen on monesti melko mahtipontisen oloista, etenkin jos paikalla on yleisöä seuraamassa suoritusta.

Sukutaulu ja -selvitys
i. Malefico I evm
punaruunikko, 175 cm
ii. Maleficous
mustanruunikko, 171 cm
iii. Mafioso II
iie. Quinn's Theresa
ie. Romana
punarautias, 162 cm
iei. Rome Riot
iee. Ghostvision
e. White Pearl evm
rautiaankimo, 163 cm
ei. Whitterson
tummanruunikko, 169 cm
eii. Whimbledon
eie. Catebury Nana
ee. Samsara
rautiaankimo, 161 cm
eei. San Crusado
eee. Odelia ZV


i. Malefico I alotti aikanaan lupaavasti esteratsun uraansa viisivuotiaiden sarjassa, jossa se menestyi hyvin metrin luokissa. Valitettavasti Maleficon etujalan rasitusmurtuma katkaisi orin lupaavan uran, eikä siitä ollut enää myöhemmin kilpakentille. Nopea kisaeläkkeelle siirtyminen voidaan laittaa orin silloisen omistaja Helmut Quirrin syyksi, sillä huhupuheiden mukaan mies treenasi oria tappotahtiin epäurheilijamaisin keinoin, mistä epäillään myös orin jalkavamman syntyneen. Malefico ei valitettavasti sopeutunut kovinkaan hyvin seisojan rooliinsa, vaan vuosien mittaan se muuttui aggressiiviseksi ja menetti jalostuslupansa, myöhemmin sitä odotti ruunaus.

ii. Maleficous muistetaan Saksassa menestyksekkäänä valjakkohevosena, jonka jälkeläiset ovat menestyneet useissa eri lajeissa, pääasiassa kuitenkin valjakossa. Maly oli koko elämänsä ajan Watersin siittolan omistuksessa, sillä ori oli viimeisin emänsä jälkeläinen ja siksi ori haluttiin jättää kotitalliin. Luonteeltaan Maleficousia on kuvailtu sähäkäksi, mutta yhteistyöhaluiseksi oriksi. Valitettavasti nämä luonteenpiirteet eivät pahemmin ole tulleet esille sen orijälkeläisissä.

ie. Romana tulee hienosta estesuvusta, mutta tamma myytiin varsavuosinaan yksityiselle omistajalle, joka käytti sitä pääasiassa harrasteratsuna. Romana päätyi loppujen lopuksi eräälle pienikokoiselle ratsastuskoululle, jossa se toimi tuntiratsuna, tietysti vain valikoiduille kokeneille ratsastajille. Kyseisen tallin omistuksessa Romana varsoi kaikkiaan viisi kertaa, oreiksi tammalle valittiin lähialueen laadukkaita jalostusoreja, joista yksi oli Maleficous. Romana olikin tuntiratsun ja siinä sivussa pienimuotoisesti siitostamman roolissa koko ikänsä.

e. White Pearl säpäkkä pikkutamma loi uraansa esteillä 130cm luokissa Leipzigissa ja sen lähialueella. Tamma tunnetaan hevospiireissä parhaiten vuoden -98 kansallisista, joissa Pearl oli 120cm luokan todellinen musta hevonen, sijoittuen kovassa kisassa toiseksi. Muutoin pippurisen tamman meriittilista on melko kalpea.

ei. Whitterson komealla nimellä ristitty tummanruunikko ori, jonka ulkoista habitusta koristavat tummanpuhuvan värityksen lisäksi symmetrinen piirto ja korkeat sukat joka jalassa. Whittersonista odotettiin mitä ilmeisimmin menestyvää jalostushevosta, koska orin sukulinjat ovat vähintäänkin aateliset, mutta orin jalostusluvat sattuivat olemaan voimassa harmillisesti juuri lamavuosien aikaan, joten tammakaarti jäi laihaksi. Omistajilleen Whitterson oli selvä pettymys, mutta orin jälkeläiset ovat olleet kohtuullisen tasokkaita ratsuja, jos eivät kilpamenestyksestään, niin ainakin luonteensa puolesta.

ee. Samsara rautiaankimo tamma on Malfoyn sukutaulun todellinen kruununjalokivi. Tamma löi itsensä läpi vuoden 1999 kansallisissa esteratsastuskilpailuissa, joissa se sijoittui palkintosijoille 140cm ja 150cm luokissa. Samalla tamman ratsastaja Kevin Bach tienasi paikkansa Saksan estemaajoukkueessa ja parivaljakon kansainvälinen ura sai hienon lähdön. Samsara kilpaili urallaan mm. Tanskassa, Ruotsissa ja Hollannissa tienaten sievoisen summan sijoittuen suurtapahtumissa lähes joka kerta kymmenen parhaan joukkoon.


Jälkeläiset
Syntynyt Nimi Emä
tamma 04.04.2015 Redwall Snowdrop ERJ II Shades of Grey
ori 15.04.2015 Redwall Milkweed Absinthiana
tamma 11.11.2023 A.D. Beatrix Björkas Brianna


NJ näyttelyt (vain sertit)
Pvm. Paikka Laji / Jaos Tuomari Sijoitus
00.00.0000 paikka NJ tuomari serti


Kilpailukalenteri (51 sijoitusta)
Pvm. Paikka Laji / Jaos Luokka Sijoitus
06.04.2015 Haavelaakso ERJ 120cm 4/40
07.04.2015 Haavelaakso ERJ 120cm 3/40
07.04.2015 Haavelaakso ERJ 110cm 5/40
07.04.2015 Thrillium ERJ 130cm 3/41
08.04.2015 Thrillium ERJ 130cm 5/41
08.04.2015 Helo ERJ 160cm 2/30
10.04.2015 Haavelaakso ERJ 110cm 2/40
10.04.2015 Skurvash ERJ 150cm 2/30
11.04.2015 Skurvash ERJ 150cm 5/30
12.04.2015 Skurvash ERJ 160cm 3/30
13.04.2015 Haavelaakso ERJ 120cm 4/40
14.04.2015 Haavelaakso ERJ 120cm 3/40
16.04.2015 Skurvash ERJ 160cm 3/30
19.04.2015 Skurvash ERJ 160cm 4/30
20.04.2015 Skurvash ERJ 150cm 5/30
20.04.2015 Skurvash ERJ 150cm 2/30
22.04.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 2/30
23.04.2015 Kilpailukeskus Reiter ERJ 150cm 4/30
24.04.2015 Kilpailukeskus Reiter ERJ 150cm 2/30
25.04.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 2/30
26.04.2015 Skurvash ERJ 160cm 3/30
27.04.2015 Skurvash ERJ 150cm 3/30
27.04.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 4/30
28.04.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 5/30
28.04.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 4/30
29.04.2015 Skurvash ERJ 160cm 4/30
29.04.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 2/30
30.04.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 4/30
03.05.2015 Kilpailukeskus Reiter ERJ 150cm 3/30
03.05.2015 Prime Sporthorses ERJ 150cm 5/30
03.05.2015 Prime Sporthorses ERJ 160cm 4/30
05.05.2015 Mirrormere Stables ERJ 120cm 5/30
08.05.2015 Kilpailukeskus Reiter ERJ 150cm 5/30
09.05.2015 Prime Sporthorses ERJ 150cm 5/30
10.05.2015 Kilpailukeskus Reiter ERJ 150cm 2/30
11.05.2015 Mirrormere Stables ERJ 120cm 3/30
12.05.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 2/30
13.05.2015 Mirrormere Stables ERJ 120cm 1/30
13.05.2015 Mirrormere Stables ERJ 120cm 2/30
13.05.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 5/30
13.05.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 2/30
14.05.2015 Prime Sporthorses ERJ 160cm 4/30
14.05.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 3/30
17.05.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 1/30
17.05.2015 Prime Sporthorses ERJ 150cm 1/30
17.05.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 2/30
18.05.2015 Prime Sporthorses ERJ 150cm 5/30
18.05.2015 Prime Sporthorses ERJ 160cm 4/30
18.05.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 2/30
18.05.2015 Rêve de Haussea ERJ 150cm 5/30
20.05.2015 Prime Sporthorses ERJ 160cm 2/30
30.11.2017 Ventos Marraskuun ERJ Cup 150cm 6/77


Päiväkirja

16.01.2015 - Malfoy ei saapunut Redwalliin kaikkein tavanomaisinta reittiä, sillä useimmiten ostan uudet hevoseni joko huutokaupasta tai nuoret hevoset suoraan kasvattajilta. Zeitur Studin kasvatti Malfoy myytiin kolmevuotiaana tanskalaiselle Carita Holmille, joka on vanha tuttuni opiskeluajoilta. Carita otti minuun yhteyttä Malfoyhin liittyen, sillä nainen ei päässyt sinuiksi kenkun orin kanssa ja ehdotti, josko ostaisin häneltä Malfoyn edulliseen hintaan.

Carita ja Malfoy olivat jo startanneet muutamaan otteeseen rataesteillä, mutta tulokset eivät olleet olleet kehuttavia. Useimmiten kisasuoritus oli päättynyt kaksikon osalta hylkäykseen Malfoyn kieltäydyttyä kahteen otteeseen esteellä. Ne kerrat, kun kaksikon oli onnistunut suorittaa rata hyväksytysti läpi, oli Malfoy painanut ohjille ja lähes kirjaimellisesti juossut esteiden läpi. Kaksivuotinen taival Caritan ja Malfoyn osalta olikin tullut näin päätökseen.

Ihastuin Malfoyhin ensisilmäyksellä. Ruunikossa orissa oli kieltämättä tyyliä, vaikkakin se oli melkoisen haastava persoona. Oma ensiratsastukseni Malfoylla Caritan luona Tanskassa ei mennyt nappiin ja ori käytti kaikki vippaskonstinsa minuun. Pari metristä harjoitusestettä hypättyäni tuli kuitenkin siihen tulokseen, että ori oli saatava Redwalliin. Malfoylla oli hyvä tekniikka ja selvästi kapasiteettia suoriutua isommistakin esteradoista. Alkuun tosin orin kanssa olisi tehtävä rutkasti töitä, ennen kuin sen kanssa kehtaisi lähteä kisaratoja valloittamaan. Carita oli ollut ovela ja myöntyessäni Malfoyn ostoon, oli hänellä jo kauppakirja allekirjoituksia vaille valmiina. Sovimme, että tulisin hakemaan Malfoyn seuraavalla viikolla, sillä ensin minun oli järjestettävä orille paikka Redwallista.

06.04.2015 Käteni hikoilivat reippaasti ratsastushanskoissani ja minusta tuntui, etten saanut kunnolla otetta suitsista. Jännitykseni oli poikkeuksellista, sillä olin ratsastanut jo vuosia, eikä kisatilanne Haavelaaksossa ollut uusi. Uusi oli kuitenkin hevonen ja Malfoy tuntui aistivan hermostuneisuuteni ja pärskähteli kiihtyneen oloisesti.

Olin ilmoittanut meidät 120cm luokkaan, sillä orin kyvyistä huolimatta yhteistyömme ei ollut vielä saumatonta ja Malfoylla oli edelleen tapana rynniä rata vauhdilla läpi. Niin kävi tälläkin kertaa, sillä jo ensimmäisestä ylityksestä alkaen ori oli niin kiihdyksissä, että mielessäni kävi jopa kisan keskeyttäminen. Suorituksemme ei missään nimessä ollut oppikirjan mukainen ja voin vain kuvitella yleisössä kuuluneen supinan syyn. Täyttä höyryä rataa läpi paahtava Malfoy oli varmasti näky, kun minä taas roikuin ohjissa, kuin olisin merihädässä. Onneksi rataesteillä ei jaeta tyylipisteitä, ja rajun näköisestä suorituksesta ja yhdestä pudotuksesta huolimatta onnistuimme saavuttamaan ensimmäisissä kisoissamme neljännen sijan.



virtuaalihevonen - a sim-game horse
Kuvat © Christina Beuke