Romanov GER


Nimi Romanov GER, Romeo Rotu Holstein
Sukupuoli Ori Säkäkorkeus 170cm
Syntynyt 08.11.2006, 19-vuotias (VARL) Koulutustaso Ko: GP, Re: 120cm
Painotus Kouluratsastus Rekisterinumero VH-36535
Tuontimaa ja -päivä Saksa, 19.11.'07 Kasvattaja Gerald Friedrick
Saavutukset VIR MVA Ch, KRJ II, YLA 2, KTK III Omistaja Skurvash

Jalostuskäytössä vain omille ja yhteistyötallien tammoille!



Photo © Fox Fire Farm


Menestyneet jälkeläiset

Carmilla KRJ I
Russian Roulette PB KRJ II
VIR MVA Ch Russianredmachine PB KRJ I, KTK II




Venäläisen tsaarisuvun mukaan nimetty Romanov kattaa kyllä täydellisesti nimeensä liittyvät vaatimukset. Euroopassa reilusti tunnustusta saanut holsteinkasvattaja Gerald Friedrick on Romanovin ohella myynyt maailmalle useita kansainvälisesti menestyneitä kilpureita. Romeo on ehdottomasti yksi niistä, sillä orin sukutaulu on pullollaan toinen toistaan upeampia koulutaitureita, järjen sallimissa mitoissa tottakai. Saksassa asuessaan ori ennätti totutella jo hyvin varhaisessa vaihetta elämäänsä suurten tapahtumien melskeeseen, kun se emänsä mukana kiersi tamma- ja varsanäyttelyissä ympäri Länsi-Saksaa.

Viisi vuotta täytettyyään ori pääsi ensimmäistä kertaa tunnustelemaan kilpailuiden sähköistä ilmapiiriä. Helpoissa koululuokissa (hieman liioiteltuna) lähes ylivoimaista menestystä saavuttanut Romeo näytti heti alkuun, mihin tehtävään se oli luotu. Menestyksestään huolimatta orilla kuitenkin kisattiin maltillisesti, joka onkin ollut erittäin viisas päätös. Orin voitontahto ja näyttämisenhalu ovat vain kasvaneet sitten nuoruusvuosien. Suomeen saavuttuaan Romanovilla aloitettiin kilpaileminen heti, kun orin katsottiin olevan valmis haastamaan suomalaiset kilpakumppaninsa. Toivoa vain saattaa, että orin loistavasti Saksassa alkanut kilpaura jatkuu myös täällä Pohjolassa.

Romanov GER, joka tallityöntekijöiden keskuudessa tunnetaan pelkästään nimellä Romeo, on juuri sellainen kuin kansainvälisen tason kouluratsun kuuluukin. Orimaisella luonteella ja vahvalla taistelutahdolla varustettu ori saa kyllä vaivatta katseet kääntymään puoleensa. Isokoisena ja ruumiinvoimiltaan vahvana tunnettu Romeo ei ole ehkä täysin sitä, mitä sen lempinimi antaa aluksi ymmärtää. Ori ei missään nimessä ole leikkikalu, pikemminkin asia on päinvastoin. Halutessaan Romeo voi vaivatta pompotella kaksijalkaisia ruipeloita, mitä se mielellään tekeekin, jos sille tarjoutuu siihen sopiva tilaisuus. Romeossa on myös ripaus oreille ominaista kiivautta, joka ilmenee aina silloin tällöin pahimmalla mahdollisella ajankohdalla.

Jos itsemurha-ajatukset ovat kummitelleet mielenperukoilla, varma keino päästä hengestään on viedä Romeo toisen orin lähettyville. Romeo käy epäröimättä tunkeilijan kimppuun, jonka se katsoo uhkaavan sen omaa alfa-asemaansa. Vastustajan koolla, iällä tai arvovallalla ei ole juurikaan mitään väliä kun Romeo päättää pistää kahakan pystyyn. Luonnollisesti ori on myös melkoisen kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta, joten pahimpia ongelmia välttääkseen kannattaa Romeon kanssa kiertää tammat reilusti kauempaa. Käytävälle kahdelta puolelta rautakettingeillä kiinnitetty ori on täysin vaaraton ja tällöin myös helppo hoitaa. Karsinaan ilman erillistä kutsua ei ole syytä lähteä seikkailemaan, ellei satu olemaan erityisen itsetuhoisin ajatuksin liikkeellä.

Ratsastaessa Romanov osoittaa toden teolla kuuluvansa saksalaiseen holstein-aateliin. Orin liikehdintää on hieno seurata, sillä se liikkuu täydellisessä tasapainossa, askeleiden ollessa irtonaisia ja tahdikkaita. Suuresta koostaan huolimatta Romeo liikkuu erittäin sulavasti. Suurin haaste tämän loistavat lahjat omaavaan supertähden kanssa piilevät juuri sen aikaisemmin mainitsemassa orimaisessa luonteessa. Silloin tällöin sukset menevät erittäin pahasti ristiin, kun ratsastajan ja ratsun ajatusmaailmat ovat törmäyskurssilla. Parhaiten yhteistyö Romanovin kanssa luistaakin, kun orille annetaan omaa tilaa ja pyritään enemmänkin pyytämään kuin käskemään halutut asiat. Tällaisia ohjeita Romeo noudattaakin mielellään ja se näkyy erittäin selvästi orin kenttätyöskentelyssä.

Ori tulee hyvin juttuun niin eläinlääkärin kuin kengittäjänkin kanssa, eikä liiemmin nyrpistele nokkaansa kun on aika ottaa matolääke tai lekuri kun lekuri piikittelee oria, ei Romanov juurikaan hötkyile. Kengittäjä saa tehdä työnsä täydellisessä rauhassa, kun Romeosta on kyse, sillä ori ymmärtää kyllä toimenpiteen välttämättömyyden eikä sillä ole tapana diivailla. Romanovin kuljettaminen paikasta toiseen onnistuu muitta mutkitta, tosin toisen orin kanssa tätä miestä ei traileriin lastata. Jos näin käy, koko traileri heiluu ja tutisee, kun Romeo pyrkii ottamaan yhteen kilpailijansa kanssa. Muutoin ori on kuitenkin helppo käsitellä lastaustilanteessa, säällä kuin säällä.

Kuten hyvän kilparatsun ominaisuuksiin kuuluukin, Romanov omaa mitä parhaimmat kilpailuhermot, sillä ori on jo pienestä pitäen tottunut suuriin ihmismassoihin, kirkkaisiin valoihin ja koviin ääniin. Orin keskittymisessä ja kilpamenestyksessä ei ole oikeastaan mitään eroja sisä- ja ulkokenttien välillä, Romeo on niitä kavereita joita tällaiset pikkuseikat (tai vähän isommatkaan) eivät liiemmin liikuta. Ennen kaikkea Romeo on voittaja ja orin koko olemus uhkuu itsevarmuutta ja täyttä tietoisuutta omasta charmistaan.


i. 7th Moon evm
mustanruunikko, 170 cm
holst
ii. Drayen
mustanruunikko, 175 cm
holst
iii. Crawl in Filth
iie. Slippin' Away
ie. Aeon of Aiyn
tummanruunikko, 166 cm
holst
iei. Coronation of Moon
iee. Sweet Rhyme
e. Cold Frost-Eve evm
punarautias, 165 cm
holst
ei. Drunken by Fierce
mustanruunikko, 169 cm
holst
eii. Quiet Pray
eie. Roamburn
ee. November's Eve
punarautias, 168 cm
holst
eei. Hate 'n' Scaffold
eee. Lamiatha



Saksasta aikoinaan ostamani Romanovin sukutaulu on kyllä silmää miellyttävää katseltavaa. Romanovin kasvattaja Gerald Friedrick ansaitsee kyllä suuret kiitokset siitä, että oman kullannuppuni on juuri sellainen jalokivi, jonka jokainen puoliverikasvattaja haluaisi omaan talliinsa. Aloitetaanpa vaikka Romeon emästä Cold Frost-Evestä. Friedrickin omistama kaunis tummanpunarautias tamma on rakenteellisesti korrekti ja saanut paljon tunnustusta näyttelykehissä, jossa myös Romanov on menestynyt loistavasti. Ei ole siis epäilystäkään, mistä oma orini on perinyt ulkomuotonsa. Frost-Eve ei toisaalta ole niinkään kilpakentillä pyörinyt neitokainen, sillä Friedrick on halunnut panostaa nimenomaan tamman ulkoisiin avuihin ja mies on kierrättänyt tammaa ympäri Saksaa erilaisissa näyttelytilaisuuksissa. Merkittävin saavutus Frost-Evellä on toissa keväänä saavutettu ktk-II palkinto. Romanov on toistaiseksi tamman ainoa jälkeläinen, sillä Frost-Evellä ei ikä vielä pahemmin paina.

Emän puoleista sukua tarkemmin tutkittaessa esiin ponnahtaa nimi Drunken by Fierce. Kyseinen kookkaanpuoleinen ori on tunnettu juuri erittäin kiivaasta ja tulisesta luonteestaan, joka silloin tällöin heijastuu myös Romanovissa. Firo, kuten sen omistajat oria kutsuvat, on kiertänyt ympäri Saksaa omistajalta toiselle, sillä orin vaikea luonne on ollut selvästi liikaa useimmille orin tunteneille. Kun tähän vielä yhdistää sen seikan, että Firon ansiot kilpakentillä eivät ole ollet vakuuttavia, ei tälle kuumapäälle ole ollut liiemmin kysyntää. Nykyään ori on jo kilpaeläkkeelle jäänyt tapaus, joka viettää vanhuuden päiviään erään pienen puoliverisiittolan tiloissa.

November's Eve on puolestaan Firon täydellinen vastakohta, sillä tätä tammaa lauhkeampaa tapausta saa hakea. suhteelisen pienikokoinen punarautias läsipää astutettiin Firolla juuri siitä syystä, että Even varsasta haluttiin emäänsä pikkuisen kipakampi tapaus. Eve itse on jalostuspuolella kunnostautunut tamma, jonka jälkeläiset ovat olleet rakenteellisesti ihanteellisia, aivan kuten emänsä. Eve asustelee nykyään berliiniläisessä suursiittolassa. Tamman ansiot kilpakentillä ovat olleet vaatimattomia, mutta toisaalta Eve ei juurikaan kilpakentillä ole edes pyörinyt. Tamman kanssa on panostettu nimenomaan juuri jälkeläistuotantoon.

Romanovin emänpuoleisen suvun varsinainen koulutaituri löytynee vasta kolmannesta polvesta. Tämä kyvykkyys on November's Even emä Lamiatha. Kansallisella tasolla hyvin menestynyt kouluratsu omaa liioittelematta jumalaiset liikkeet. Lamiatha on tosin jo vihreämmille laitumille laukannut legenda, joka kilpaili huippuvuosinaan menestyksekkäästi niin kotimaassaan Saksassa, kuin Itävallassa ja Ranskassa. Suurinta kansansuosiota Lamiatha on ehdottomasti nauttinut kuitenkin kotimaassaan, jossa tammasta puhutaan vielä tänäkin päivänä kunnioittavaan sävyyn.

Hate 'n' Scaffold on tuikituntematon ilmestys ainakin minulle, sillä orilla ei ole juurikaan ollut Lamiathan kaltaista huippu-uraa. Olen muutamaan kertaan miettinyt, miksi tämä kuuluisa koululegenda astutettiin aikanaan kyseisellä orilla ja olen päätynyt siihen tulokseen, että Lamiathan omistaja halusi kerrankin uutta ja harvinaisempaa verta holsteinjalostukseen. Saksalaisten huippuhevosten nimissä pyörivät kieltämättä turhan tiheään tietyt nimet ja olenkin erittäin tyytyväinen, että Romanovin suvusta niitä ei löydy.

Mitä taas tulee kiivasluonteisen Drunken by Fiercen vanhempiin Quiet Pray, tämä komea tummanruunikko ori, oireilee samaan tapaan kuin jälkikasvunsa. Quiet Prayn jälkeläiset ovat sukupuolestaan riippumatta tavanneet olla kipakoita pakkauksia, kuten Firosta hyvin näkee. Ori itse on aikoinaan tuotu Hollannista, joten QP:n sukupuu tuo hieman uutta ja harvinaisempaa verta saksalaisten kouluhevosten sukupuihin.

Roamburn on niin sanottu jokapaikan hevonen, sillä tammalla on paljon elämänkokemusta niin koulu-, este- ja kenttäradoilta, kuin myös valjakoista. Peruskoulutukseltaan Roamburn on ihanteellinen, mutta koska tamman kanssa on kahlattu läpi niin monia eri lajeja, ei se ole erikoistonut yhteenkään niistä siinä määrin, että olisi menestynyt jossain lajissa huomattavasti.

Romanov on emänsä puolelta perinyt nimenomaan sydämensykähdyttävän ulkomuotonsa, mutta varsinainen taituruus koulukentille tulee selvästi isänpuolelta. 7th Moon on Grand Prix tason kouluratsu, jonka edesottamuksia kouluradoilla jokainen arvonsa tunteva holsteinkasvattaja on seurannut tiiviisti viimeiset pari vuotta. 7th Moon omaa kiistatta puhtaat ja erittäin näyttävät liikkeet, mihin yhdistettynä yhteistyöhaluinen ja voitonjanoinen hevonen saa aikaan sen, että ori on pomminvarma menestyjä kouluaitojen sisässä. Saksassa ori on viime aikoina kiertänyt vain suurimmissa tapahtumissa, sillä arvonsa ja taitonsa tämä kaveri on todistanut jo tarpeeksi useaan otteeseen. Moonyn omistaja ei ole varsinaisesti tarjoillut huippuoriaan jalostukseen. mutta kun aika on käsillä, tulee tälle kaverille takuuvarmasti useita morsmaikkuja vierailulle. 7th Moonin kouluratsun lahjat ovat peruja ranskalaiselta isältä Drayenilta. Kyseinen ori on melko tuntematon nimi Saksassa, mikä on toisaalta hieman yllättävä seikka, sillä kotimaassaan Drayen on yksi tämän hetken kuumimista jalostusoreista. Orilla on jo useampi sata jälkeläistä, joista kilpailuikään ehtineet ovat menestyneet kouluradoilla kohtalaisesti tai erinomaisesti. Periyttämiskyvyltään Drayen on ainakin varmaa tavaraa. Orin oma ukupuu ei tosin sitä lupaile, mutta Drayen on todistanut, ettei hyvän jalostusoriin tarvitse aina periytyä kaikkein menestyksekkäimmistä vanhemmista.

Ja kuten edellä tuli mainittua, eivät Crawl in Filth ja Slippin' Away juurikaan te vaikutusta olemuksellaan tai meriiteillään. Molemmat ovat Va B tasolle asti kilpailleita kouluratsuja, mutta menestys etenkiin Crawlyn kanssa on ollut erittäin vuoristoratamaista, eikä tämä ranskalaisori tästä syystä ole menestynyt jalostuspuolella. Slippin' Away myytiin puolestaan 7-vuotiaana nuorelle itävaltalaisnaiselle ja voi kursailematta todeta, että tämä tuhosi tamman hyvin alkaneen kilpauran. Tamma päätyi uuden omistajansa kokemattomuudesta johtuen kiertelemään puskakisoja, eikä ratsastajan taitojen kehittyessä Slippin' Away päässyt enää omalle tasolleen. Tamma vietteleekin vanhuudenpäiviään pullahevosena itävaltalaisen uuden kilpahevosen seurana.

Aeon of Aiyn on tunnetun saksalaisen kouluratsastajan Emma Granen kilpatallissa asuva tummanruunikko tähtipää. Aiyn on kilpaillut vaihtelevasti eritasoisia koululuokkia, mutta suurin kompastuskivi tamman uralla on ollut alituinen kädenvääntö ratsastajansa Emman kanssa. Näiden kahden yhteispeli ei ole ottanut tuulta siipiensä alle, joten menestys kouluradoilla on ollut laimeaa. Aiyn on tällä hetkellä leasingissa eräällä Emman tuttavalla, joka juuri astutti tamman toistamiseen ranskalaisella Drayenilla. Aiynin ura kouluradoilla tuskin tulee enää nousemaan, sillä hiljattain onnettomuuteen joutunut tamma on kärsinyt jalkavaivoista, joten jalostuspuolelle tämäkin joutanee.

Aiynin muu suku on ollut lähes yhtä epäonnista, kuin tamman itsensä, sillä Ainynin isä Coronation of Moon loisti kouluradoilla aina GP-tasolla saakka, kunnes valitettavan tapaturman seurauksena ori katkaisi oikean etusensa sääriluun ja seurauksena oli hienon orin lopettaminen. Corona ennätti kiertää ennen tapaturmaa muutamissa suurissa tapahtumissa menestyen hyvin, mutta jälkeläisiä orille ei ennättänyt kertyä kuin muutama kappale. Lisäksi Coronan jälkikasvusta kukaan ei ainakaan tähän mennessä ole osoittanut isänsä kaltaisia lahjoja.

Kansallisen tason kouluratsuksi kaavaillusta Sweet Rhymesta ei koskaan tullut menestyjää, sillä tamman kilpailuhermot olivat aivan jotain muuta, kuin mitä kilpahevoselta odotetaan. Suuren väkijoukon edessä totaallisen lukkoon joka kerta mennyt tamma ei hermoistaan johtuen pärjännyt kilpailuissa. Puhtaat ja sirot liikkeet omaava tamma väläyttikin taitojaan vain kotikentällä, joten 'Rimmasta' tulikin loppujen lopuksi vain nuorten remonttien treenikaveri ja henkinen tuki metsälenkeille. Jalostuksessa tammaa on käytetty verrattain varovaisesti, sillä huonojen kilpahermojen on pelätty periytyvän myös jälkikasvulle, vaikka näin ei todellisuudessa ole ollut.


Syntynyt Nimi Emä Sukupuoli
10.12.2007 V'empire PB Nightmare on Elm Street Ori
15.12.2007 Carmilla Cosmopolitan Tamma
20.01.2008 Psycho Neo Psycho Abyss Tamma
02.02.2008 Manboy Neo Psycho Abyss Ori
20.02.2008 Russian Roulette PB Melanchoholic Tamma
17.05.2008 Molotov Cocktail PB Witchcult GER Tamma
18.05.2008 Russianredmachine PB Nightmare on Elm Street Ori
10.12.2008 Ded Moroz PB Black Widow Ori
05.02.2009 Sir Sokolov CSB Cimperia Ori
20.05.2009 Bloody Sunday PB Venom Tamma
23.05.2009 Warm Afternoon DD Tropical Tamma
01.12.2009 Devilish Loved&Dead Gummibär Tamma



NJ n�yttelyt (vain sertit)
Pvm. Paikka Laji / Jaos Tuomari Sijoitus
17.12.2007 Ghazi Arabians NJ Niina BIS 5, MVA-sert, JS
07.02.2008 Karon Arabians NJ Jaana L. LKV3, irtoSERT, JS
09.03.2008 Ciar Dressage NJ Mira L. LKV3, irtoSERT, JS
10.03.2008 Heidin Koulukonit NJ Eija P. LKV3, irtoSERT, JS
02.03.2008 Kisakeskus Bailador NJ Niina BIS 3, MVA-sert, JS


KRJ Kisat (62 sijoitusta)

Pvm. Paikka Laji / Jaos Luokka Sijoitus
28.11.2007 Grant Sport Horses KRJ Int II 3/52
28.11.2007 Grant Sport Horses KRJ GP 3/50
1.12.2007 Ciar Dressage KRJ Int I 6/50
6.12.2007 Hakaniemen Tila KRJ Va B 10/324
9.12.2007 Cecilie Riders KRJ K�r Va B 5/36
9.12.2007 WWR KRJ Int I 2/12
12.12.2007 Skurvash KRJ GP 2/12
13.12.2007 De Duivel KRJ Va A 1/19
16.12.2007 WWR KRJ Int I 3/15
17.12.2007 Cecilie Riders KRJ Va A 3/36
17.12.2007 FSRa KRJ Int I 4/68
17.12.2007 FSRa KRJ GP 2/46
17.12.2007 WWR KRJ Int I 1/15
18.12.2007 FSRa KRJ GP 6/41
22.12.2007 M�rk�vaara KRJ Int I 5/29
27.12.2007 Skurvash KRJ Int II 4/16
27.12.2007 Neifran KRJ Va A 6/60
9.1.2008 Skurvash KRJ Int II 5/30
11.1.2008 Skurvash KRJ GP 4/27
11.1.2008 Ciar Dressage KRJ GP 4/45
12.1.2008 Skurvash KRJ Int II 5/30
12.1.2008 Skurvash KRJ GP 4/27
13.1.2008 Suhdeluku KRJ He A 5/104
13.1.2008 Mitjan Virtuaalihevoset KRJ Int II 2/75
14.1.2008 Cosgrove KRJ He A 7/60
17.1.2008 Bleyena KRJ Va A 3/50
17.1.2008 Csics�s KRJ GP 5/57
19.1.2008 Ingef�ra KRJ Va B 2/105
19.1.2008 Herhil�inen KRJ Va A 2/50
20.1.2008 Carmen Hanoverians KRJ Int I 1/40
22.1.2008 Skurvash KRJ Va A 2/30
22.1.2008 Skurvash KRJ He A 2/30
23.1.2008 Skurvash KRJ Int I 1/30
23.1.2008 Susilaakso KRJ He A 4/40
23.1.2008 Ciar Dressage KRJ Va B 3/45
23.1.2008 Ciar Dressage KRJ Va B 6/45
23.1.2008 Ciar Dressage KRJ Va A 5/45
24.1.2008 Senjas Stable KRJ Va B 4/50
24.1.2008 FSRa KRJ GP 2/52
25.1.2008 Reyan KRJ PSG 6/40
25.1.2008 De Duivel KRJ GP 2/42
30.1.2008 Skurvash KRJ Int I 5/30
30.1.2008 Whitebrook KRJ GP 5/40
7.2.2008 Ciar Dressage KRJ GP 2/28
7.2.2008 Cheyenne KRJ He A 4/53
10.2.2008 ROWDY KRJ Va A 3/40
10.2.2008 Piipari KRJ Int II 7/136
14.2.2008 Championtalli KRJ Va A 4/104
24.3.2008 Karies KRJ He B 1/50
2.4.2008 Kuunlumon Tila KRJ He B 5/71
2.4.2008 Ogromny KRJ He C 4/50
4.4.2008 Tropica KRJ He B 3/30
5.4.2008 Evergrey KRJ He A 7/49
6.4.2008 O'Polo Warmbloods KRJ He C 2/40
6.4.2008 O'Polo Warmbloods KRJ He C 5/40
6.4.2008 Ronjan Tuonnit KRJ He B 1/21
7.4.2008 Terhakka KRJ KN Special 3/185
9.4.2008 Charmeur Dressage KRJ He A 3/30
10.4.2008 Conqu�rant KRJ He B 6/36
11.4.2008 Charmeur Dressage KRJ He A 1/30
13.4.2008 Willoughby KRJ He B 1/35
20.4.2008 Sarkasmi KRJ He A 1/90