REDWALL GOJI

KRJ I, PSB I

Nimi Redwall Goji Syntymäaika 10.11.2016, 8-vuotias (OI)
Rotu Hannover Säkäkorkeus 173 cm
Painotuslaji Kouluratsastus Koulutustaso Grand Prix
Sukupuoli Ori Rekisterinumero VH21-011-0295
Omistaja VRL-01272, Redwall Kasvattaja Redwall

Luonnekuvaus

Perusluonteeltaan Redwall Goji on lähestulkoon täydellinen vanhempiensa kopio. Hoitaessa helppo, niin kutsuttu jokahoitajan hevonen, ei omaa huonoja tallitapoja. Osasyyksi voidaan kenties luetella se seikka, että Goji on täysin ennakkoluuloton kaikkia kaksijalkaisia kohtaan. Kärsivällisyys on yksi suurista hyveistä, mitä suuren puoliverisiittolan hevosilta vaaditaan. Goji kuuluu onneksi juuri siihen sarjaan, mikä ei vedä palkokasveja hengityselimiinsä, vaikka huoltojoukot tai aamuruoka hieman myöhässä olisivatkin. Ori ei myöskään pahemmin välitä, vaikka hoitajana olisikin joku hieman vähemmän ammattitaitoa omaava persoona. Samapa tuo vaikka harja liukuisikin karvapeitteellä hieman nykivästi ja lyhyin vedoin, pääasia että puhdasta tulee.

Goji ei pelkää kengittäjää, eläinlääkäriä saatikka vettä. Toisin kuin osa Redwallin vakiokalustosta, Goji on täysin sujut veden kanssa. Kaikissa sen olomuodoissa. Pesupaikalla ori malttaa seisoskella aloillaan, eikä nipota jos vettä roiskuu hieman tavallisuudesta poikkeaville alueille. Huonot sääolosuhteet eivät saa oria nyrpistelemään nenäänsä, vaan hommat hoidetaan aina kunnialla, satoi tai paistoi. Sadevettä ja lätäköitä kammoava ratsastaja ei tosin välttämättä nauti liiemmin Gojilla ratsastamisesta huonolla ilmalla, sillä ori painaa vesiputtien läpi välittämättä varoa roiskuvaa vettä.

Tarhassa aina rennosti ottavan Gojin voi nähdä kesällä makoilevan pitkin pituuttaan suuren puun varjossa, talvella ori taas viettää huomattavasti aikaa heinäpaalilla. Goji osaa ottaa kaiken huvin irti vapaa-ajastaan, eikä ryntäile ympäri aitausta niin kuin osa sen tallikavereista. Saahan sitä juoksennella treeneissä ihan tarpeeksi. Itseään säästävänä kaverina Goji ei vastaa toivotulla tavalla kutsuhuutoihin, joita sen hoitaja saattaa päästellä hakiessaan oria talliin. Tosin Gojilta uupuu sen esi-isille ominainen pakenemisvaisto, joten hoitaja saa orin helposti kiinni ilman lahjuksia. Goji on sen verran lässykkä poni, ettei se välitä riepotella hoitajaa pitkin pihoja, vaan löntystää kuuliaisesti tämän perässä minne tahansa.

Ratsastaessa toisinaan hieman laiskaksi osoittautunut Goji on huippuluokan kouluratsu, jolla riittää taitoa ja halua pärjätä, mutta tämä vaatii myös ratsastajalta panostamista omaan suoritukseensa. Ori tottelee parhaiten teräviä ja määrätietoisia apuja, sillä muutoin herra saattaa sortua löntystelyyn. Kun ratsastaja vain jaksaa tarpeeksi patistaa ja pysyä itse aktiivisena koko treenien ajan, irtoaa Gojista yllättävän paljon. Ori ei ole mikään lännen pikajuna, mutta puuttuvan vauhdin korvaa sitäkin upeammat liikkeet. Gojin laukka näyttää höyhenen kevyeltä liitelyltä ja ravissa ori polkee hyvin alleen. Näyttävyytensä lisäksi satulassa on poikkeuksellisen miellyttävä istua, sillä yleensä homma toimii niin, että mitä näyttävämpi askel, sitä hirveämpi on istua satulassa. Orin jokseenkin tahkea liikkuminen rajoittuu onneksi vain kotikentälle, sillä kilpatilanteessa Goji yltää aivan eri tasolle.

Kilpailupaikalla Gojin saattaa tunnistaa jo kaukaa. Hermostuneiden, toisilleen kiljuvien ja vieterin lailla pomppivien hermokimppujen joukosta ei ole kovin vaikeaa havaita patsaana seisovaa Gojia. Kiireestä ja hälystä huolimatta ori käyttäytyy hoitotoimenpiteiden aikana juuri niin kuin kotikarsinassaan. Lämmittelyalueella ratsastajan tehtävänä on saada Goji tyydyttävään kisavireeseen. Haastavaksi homman tekee se, että toisinaan ori liikehtii lämmittelyalueella kuin mikäkin vanha luuska. Ratsastajan on totisesti huolehdittava siitä, että Gojitulee lämmiteltyä viimeistä lihasta myöten. Kisatilanteessa valpas ja sähäkkäGoji voidaan nähdä täydellisesti elementissään vasta tuomariston edessä. Silloin kotikentällä tutuksi käyneestä löysäilystä ei ole tietoakaan, vaan kehässä tanssahtelee hyvässä tasapainossa todellinen kouluratojen tähti.

Sukutaulu ja -selvitys
i. Redwall Greene
KRJ I
ii. Redwall Galedeep
KRJ I
iii. Galerinos KRJ II
iie. Provenance KRJ I
ie. Redwall Pearlwhite
KRJ I
iei. Poulsard KRJ II
iee. Jaqueminot KRJ II
e. Redwall Jinx
KRJ I
ei. Redwall Juniper
KRJ II, KTK III
eii. Jumanji KRJ I, KTK II, PSB II
eie. VIR MVA Ch Shoshone Falls KRJ I, KTK II
ee. Bellodgia CBR
KRJ II
eei. VIR MVA Ch Big Arson
eee. Cerise



Jälkeläiset
Syntynyt Nimi Emä
ori 21.12.2021 Graelent PB KRJ I, KTK I, KV I Red Eye Bo
ori 02.10.2023 Redwall Geralt KV-I, PSB-II Redwall Mad Violets


Näyttelyt (vain sertit)
Pvm. Paikka Laji / Jaos Tuomari Sijoitus
15.10.2023 Valmarya VSN Launi RRCH


Kilpailukalenteri (42 sijoitusta)
Pvm. Paikka Laji / Jaos Luokka Sijoitus
11.11.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 1/30
16.11.2017 Team J&K KRJ Vaativa A 3/22
17.11.2017 Team J&K KRJ Vaativa A 2/22
19.11.2017 Duán Stable KRJ Vaativa B 3/30
19.11.2017 Team J&K KRJ Intermediate I 1/14
21.11.2017 Team J&K KRJ Vaativa A 4/22
21.11.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 1/30
23.11.2017 Brunnby KRJ Vaativa B 1/30
23.11.2017 Team J&K KRJ Vaativa A 1/22
24.11.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 4/30
25.11.2017 Team J&K KRJ Vaativa A 1/22
26.11.2017 Duán Stable KRJ Vaativa B 1/30
26.11.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 5/30
27.11.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 5/30
28.11.2017 Brunnby KRJ Vaativa B 2/30
28.11.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 5/30
28.11.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 5/30
29.11.2017 Team J&K KRJ Vaativa A 1/22
30.11.2017 Team J&K KRJ Vaativa A 1/22
30.11.2017 Team J&K KRJ Intermediate I 3/14
30.11.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 5/30
02.12.2017 Mörkövaara KRJ Vaativa B 4/30
03.12.2017 Mörkövaara KRJ Vaativa B 4/30
04.12.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 1/30
05.12.2017 Mörkövaara KRJ Vaativa B 3/30
07.12.2017 Kisakeskus Lamoca KRJ Grand Prix 5/30
08.12.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 1/30
09.12.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 4/30
09.12.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 3/30
09.12.2017 Heidseck Sporthorses KRJ Grand Prix 1/30
14.12.2017 Mörkövaara KRJ Vaativa B 1/30
15.12.2017 Mörkövaara KRJ Vaativa B 3/30
19.12.2017 Kisakeskus Lamoca KRJ Grand Prix 1/30
21.12.2017 Rêve de Haussea KRJ Grand Prix 1/30
23.12.2017 Mörkövaara KRJ Vaativa B 1/30
23.12.2017 Rêve de Haussea KRJ Grand Prix 5/30
24.12.2017 Rêve de Haussea KRJ Grand Prix 3/30
26.12.2017 Rêve de Haussea KRJ Grand Prix 1/30
28.12.2017 Rêve de Haussea KRJ Grand Prix 4/30
29.12.2017 Mörkövaara KRJ Vaativa B 5/30
30.09.2021 Lindgård Lokakuun KRJ Cup Prix St. Georges 1/60
30.11.2021 Hiivurin Suomenhevoset Marraskuun KRJ Cup Intermediate II 9/121



Päiväkirja

16.04.2017 - Sää ei todellakaan ollut suotuisa tänään ja valehtelemmatta oli sateisin ja tuulisin syyspäivä tähän mennessä. Säästä huolimatta hevoset oli treenattava ja niinpä lompsin tarhoille noutamaan Gojia. Ori oli harmikseni onnistunut ravistelemaan sadeloimen puoliksi päältään ja loimen alta pilkottava karvakin oli paksun mutakerroksen peittämä. Nappasin orin mukaani ja puunasin elikon tallin suojissa puhtaaksi, missä vierähtikin pienoinen tovi. Vihoviimein sain Gojin putsattua sen verran säädylliseen kuntoon, että uskalsin nakata satulan herran selkään ja lähteä ratsastamaan orilla tämän päiväiset treenit läpi.

09.12.2017 - Olimme juuri saapuneet Heidseck Sporthorsesissa järjestettäviin kouluratsastuskisoihin. Goji oli tapansa mukaan ilmaissut mielipiteensä trailerissa matkustamisesta ja orin jatkuva metelöinti oli aiheuttamassa alkavaa migreeninpoikasta. Luojalle kiitos, että sekopäinen elikko rauhoittuu sillä siunatulla sekunnilla, kun trailerin luukku lasketaan alas. Olimme varanneet tapamme mukaisesti hyvin aikaa orin lämmittelyyn, sillä Goji tarvitsee pitkät verryttelyt ennen huippusuoritukseen kykenemistä. Kisamme olivat tosin mennä mönkään, sillä eräs kanssa kilpailijamme parkkeerasi orinsa liian lähelle Gojia, mistä oli syntyä todellinen vaaratilanne. Onneksi orit saatiin erotettua toisistaan ennen kuin tilanne ryöstäytyi kokonaan käsistä. Kilpailumme Heidseckissa menivät kuitenkin erinomaisesti ja ori pokasi itselleen kolmannen sijan GP-luokassa.

29.12.2017 - Goji suoriutui tänään uransa viimeisistä kouluratsastuskisoista yltäen hienosti viidennelle sijalle Vaativa B luokassa. Olimme jälleen ottamassa osaa kisoihin jo tutuksi käyneellä Mörkövaaran modernilla ratsastuskentällä. Vaikka Goji ei suorituksellaan yltänytkään ensimmäiselle sijalle tai edes kärkikolmikkoon, ei orin suoritusta voi moittia. Goji antoi kilpailuissa kaikkensa ja viidennelle sijalle yltäminen oli kova suoritus, sillä kisoissa oli tänään erittäin kova taso ja orin kisavire ei ollut tänään paras mahdollinen. Teimme hyvillä mielin päätöksen orin aktiivisen kilpailu-uran päättämisestä ja siirtämisestä täysipäiväiseksi siitosoriksi.



virtuaalihevonen - a sim-game horse
Kuvat © Van Uytert